Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
Kirjoittaja
Kuvaus
Pienen tytön yrityksiä, haaveita ja niksejä pelastaa maapallo maailmanlopulta tai ainakin ilmastonmuutokselta ja jäätiköiden sulamiselta.
08.11.2007 - 20:00
Suunnatonta surua ympäri Suomen ja varsinkin Tuusulassa.

Aseet ovat väärin ja niitä on meidän vastustettavan!
29.08.2007 - 19:42
Me ihmiset ei olla muita nisäkkäitä parempia.
Jokin on vain laittanut asiat erittäin sekaisin, ja ihmislaji alkoi kehittyä. Nykyään meillä on vaatteet, teknologia, internet, taloja, liikenne ja erityinen ruoka. Siltikään, me emme ole yhtään parempia kuin esim. ketut, karhut, hämähäkit, muurahaiset tai delfiinit.
Silti me tieten tahtoen tapetaan toisia ihmisiä sodissa, tappeluissa ja kapakoissa. Sekä vielä laiskuudella, kovalla rasvalla ja sokerilla.
Kuten muurahaiset, ne eivät tapa lajitovereitaan, vaan tekevät niiden kanssa yhteistyötä, ovat samanarvoisia. Toisin kuin me. Me yritämme olla niin erilaisia, mutta kuitenkin olemme niin samanlaisia. Yritämme erilaisuuden eteen mitä vain : leikkaamme hiuksia, meikkaamme "myrkyillä", ostamme kalliita, erikoisia vaatteita, mutta se ei auta.
Me olemme kaikki samaa rotua, vaikka olemme jaoteltuina mustiin ja valkoisiin.

Tämmöinen ajatus nopeasti. Kiitos.
22.08.2007 - 17:04

Koulu painaa päälle, enkä kesän tapaan pysty kirjoittamaan mitään, koska aikani ei riitä nettailuun.
Kiitos lukijoille, mutta minun on laitettava blogini "jäihin".
Jatkan aikaa löydettyäni!

Kiitos <3

13.08.2007 - 19:44
Olin matkoilla (mökillä perheen kanssa) ja oli pitkä tauko blogin kirjoittamisessa.
En nytkään ehdi kirjoittaa, koska huomenna alkaa koulu ja mun on tehtävä valmisteluja :)
Kiitos lomani aikana vierailleille ihmisille, kiitos haleista ja kävijämäärisä<3
30.07.2007 - 14:23

pääsin nyt nopeesti käymään koneella.
Ollaan perheen kanssa reissussa, enkä ehdi kirjoitella.

Anteeksi.

Nyt pitää taas mennä.
HYVÄÄ LOPPUKESÄÄ JA KESÄLOMAA KAIKILLE <3

22.07.2007 - 15:07

Katsokaa tämä ja sitä, mitä ostatte!
Itse en osta MITÄÄN kosmetiikkatuotteita, minkä todetaan olevan eläintestattu (tai ulkomainen).

http://www.oikeuttaelaimille.net/galleria/Kanit/JAPBrabbits1

15.07.2007 - 17:00

Tosi monella prosentilla.
Kuluneella viikolla söin vain n.50g kanaa ja vähän pyttipannua jollain lihalla.
Normaalisti olisin syönyt makkaraa, sun muuta :)

En ole löytänyt enää mitään erikoista luonnonsuojelu vinkkiä / vinkkejä :(

Antakaa hakusana-vinkkejä, millä voisi etsiä erilaisia tapoja suojella luontoa Googlesta ??

09.07.2007 - 16:11

Ostin jopa papuja, tomaattikeittoa ja pinaattilättyjä.

Nyt on kyllä pakko syödä kanaa, koska isä ei pidä aatteestani :{

Kaikki jotka rakastaa luontoa saa halata <3
:)

 Kävijälaskuri

Sivupohjia :

 

Taistele Spammia vastaan!

Taistele Spammia Vastaan! Klikkaa tätä!

Tilaa blogini:

Blogilista.fi

Tiesitkö, että...
  • ...noin kymmenesosa maailman ihmisistä on riippuvaisia Ganges-joen vedestä?
  • ...muuttokyyhky on kuollut sukupuuttoon, vaikka se oli vielä 1800-luvun alussa yksi maailman yleisimmistä lintulajeista?
  • ...Britannian hallituksen tilaaman Stern-raportin mukaan ilmastonmuutoksen torjuntaan tulisi sijoittaa vuosittain 1 % maailman bruttokansantuotteesta?
Tietoa ilmastonmuutoksen aiheuttajista
laskuri
Selaajat
Eläinrääkkäysjulisteet

Image

Image

Image

 

 

 

 

 


Kissakaveria Ei Jätetä

 

Vastaile :>
Kirjoita tähän kohtaan kyselysi aihe!
Välitättekö maapallon tulevaisuudesta?
Kyllä!
En todellakaan
No emmä tiiä
Vastustatteko eläinkokeita / -rääkkäystä?
Kyllä!
En todellakaan
No emmä tiiä
Pidättekö blogini aiheesta?
Kyllä!
En todellakaan
No emmä tiiä